10.8.2026
Uusi Linkki-linja 47 aloittaa 12.8. liikennöinnin Kuokkalasta Seppälään
Linja ajaa Seppälään reittiä Viherlandia – Kuokkala – Lutakko – Kangas – Seppä (Ahjokatu/ Prisma 1 -pysäkki) ja palaa samaa reittiä takaisin. Seppälässä linja kulkee Vasarakadun, Alasinkadun ja Ahjokadun kautta, jolloin sillä pääsee hyvin alueen keskeisiin asiointikohteisiin, kuten Citymarkettiin, Prismaan ja Kauppakeskus Seppään.
Kuokkalan ja Seppälän välinen suora yhteys poistui vuonna 2024 uuden linjaston käyttöönoton yhteydessä. Asiakkaat ovat toivoneet yhteyttä takaisin ja sen puuttumisen on koettu merkittävästi heikentävän Seppälään suuntautuvien asiointimatkojen tekemistä.
47 on Linkin kolmas kauppalinja
Uusi linja 47 on aiempien linjojen 45 ja 46 tapaan suunniteltu ns. kauppalinjaksi. Linjalla halutaan helpottaa kuokkalalaisten asiointia Seppälän alueen palveluissa. Aiemmin käyttöön otetuista kauppalinjoista 45 kulkee Vaajakoskelta Seppälän kautta Palokan terveysasemalle, 46 Viherlandiasta Keljon markettien kautta Sairaala Novalle.
Kauppalinjojen liikennöintiajat on taloudellisuussyistä suunniteltu päiväaikoihin, jolloin ajoihin voidaan hyödyntää muilta linjoilta vapautuvaa kalustoa. Kauppalinjojen ensisijainen tarkoitus ei ole palvella työmatka- ja koululiikennettä, vaan asuinalueilta liikekeskittymiin suuntautuvaa asiointiliikennettä.
Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, p. 050 60943, kari.strom[a]jyvaskyla.fi