Hyppää pääsisältöön

25.9.2024

Kuva
Nina Honkasen kirjan Rakkaani Vladimir kansikuva. Tekstiä ja kukkakuvioita
Nina Honkasen uunituore Rakkaani, Vladimir -romaani sovitetaan Jyväskylän kaupunginteatteriin. Näytelmäversio saa kantaesityksensä peruskorjatulla Teatteritalon suurella näyttämöllä vuonna 2027. Romaani kertoo suomalaisen Helmin suhteesta Vladimir Putiniin.
Nina Honkasen Rakkaani, Vladimir on rohkea romaani suomalaisnaisen ja Vladimir Putinin suhteesta. Helmi joutuu tasapainoilemaan kahden maailman välimaastossa: hän tuntee voimakasta kaipuuta vanhaa rakastettuaan, ”Vovaa" kohtaan, mutta toisaalta häntä vaivaavat ne kohtuuttomuudet, joihin Putin on ensin KGB:n agenttina ja sitten suurvaltajohtajana syyllistynyt. Kirjan tarina kulkee 1940-luvulta tähän päivään ja taivalta säestää Puna-armeijan kuorossakin haitaria soittanut, inkerinsuomalainen Toivo. Tarinassa esiintyvät kolme sukupolvea oppivat kaikki ymmärtämään, miten yllättävän kestävä ihminen on – se tottuu vihaan, vitutukseen ja yksinäisyyteen, valitettavasti myös sotaan. 
– Jyväskylän kaupunginteatterilla on valtakunnallisesti tärkeä rooli uuden ja kiinnostavan kotimaisen sisällön esiin tuomisessa. Linjaus on selvä, kun katsoo Jyväskylän roolia suomen kielen ja kulttuurin vaalimisessa. Teatterillamme on myös tehtävänä tukea kotimaisen näytelmäkirjallisuuden elinvoimaisuutta. Rakkaani, Vladimir on aiheeltaan todella rohkea teos, ja olen ylpeä, että pääsemme esittämään näytelmän kantaesityksen ensimmäisenä maailmassa, kertoo Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Marietta Kunnas
Näytelmä tulee olemaan Jyväskylän kaupunginteatterin omaa ohjelmistoa. Työryhmä julkistetaan myöhemmin. 
Kirjailija-käsikirjoittaja Nina Honkanen syntyi Porissa vuonna 1968, varttui Raumalla ja asuu Helsingissä. Muun muassa neljä romaania, tietokirjoja, kuunnelmia, dokumentteja, tv-draamaa, näytelmän, kolumneja ja neljä poikaa maailmaan saattanut Honkanen on kirjoittanut työkseen 30 vuotta. Honkasen vuonna 2019 julkaistu Pohjakosketus-romaani (Into) on toiminut inspiraationa juuri valmistuneelle kansainväliselle tv-sarjalle. 
 
Lisätiedot:  
Jyväskylän kaupunginteatteri 
teatterinjohtaja Marietta Kunnas, p. 050 311 8705, [email protected] 
 
Into Kustannus 
viestintäpäällikkö Maria Rossi, p. 0400 846 087, [email protected]