Hyppää pääsisältöön

14.5.2024

Kuva
Linkki-linja-autoja Asemakadun pysäkillä. Kuva Jiri Halttunen
Linkki-joukkoliikenteen linjastoon, toimialueeseen, maksuvyöhykkeisiin ja osaan lippuhinnoista tulee muutoksia kesäliikenteen käynnistyessä maanantaina 3.6.

Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen joukkoliikenne oli edellisen kerran merkittävässä muutoksessa 10 vuotta sitten, kesällä 2014, kun Linkki-paikallisliikenne käynnistyi kuntien yhteisenä palveluna. 

Lähes yhtä laaja uudistus koittaa 3.6.2024 Linkin kesäliikenteen käynnistyessä. Muutoksia on tulossa linjastoon, toimialueeseen, maksuvyöhykkeisiin ja osaan lippuhinnoista. 

– Linkin palvelut ovat pysyneet pitkään samalla tasolla, vaikka matkustus on voimakkaasti kasvanut. Autoissa ei ajoittain ole tilaa lisääntyneille asiakasmäärille, joten tarve palvelutason parantamiseen on selkeä. Suosituimmille linjoille on toivottu kattavampia liikennöintiaikoja ja tiheämpiä vuorovälejä. Linjastouudistus pyrkii vastaamaan näihin tarpeisiin, toteaa Linkki-liikennettä luotsaava palvelupäällikkö Kari Ström Jyväskylän kaupungilta. 

Linjastouudistus on yksi Linkki tulevaisuuteen 2030 -kehittämisohjelman toimenpiteistä, jolla pyritään kehittämään joukkoliikennepalveluja ja kasvattamaan Linkki-matkustuksen suosiota. 

Aluelaajennus konkretisoituu 3.6.

Linkki-joukkoliikenteen toimialue muuttui vuoden alussa seitsemään kunnan laajuiseksi. Laajennus on tulos Jyväskylän kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-neuvotteluista. Niiden yhteydessä selvitettiin joukkoliikennealueen laajentamista ja havaittiin se hyväksi ratkaisuksi joukkoliikenteen kehittämisen näkökulmasta. 

Neljä seudun kuntaa eli Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka ja Äänekoski yhdistyivät vuoden 2024 alussa Linkki-joukkoliikenteen viranomaisalueeseen. Linkki järjestää joukkoliikennepalveluita nyt yhteensä noin 205 000 asukkaalle.

Linjastouudistus voimaan 3.6.

Uusi linjasto tuo lisää liikennettä eniten käytetyille reiteille, uusia linjoja ja reittimuutoksia. Samalla myös eräitä vanhoja linjoja lakkaa. Osa vihreästä kalustosta saa myös uutta ilmettä, kun niistä tulee parhaan palvelutason reiteillä liikennöiviä Super-Linkkejä. 

Koko linjasto ei kuitenkaan muutu ja mullistu, vaan suurin osa linjoista, numeroinneista ja reiteistä säilyy entisellään. Silti on syytä olla tarkkana, että osuu oikeaan Linkkiin ja pääsee sinne, minne pitää. 

Oman kulkuyhteyden tiedot on tärkeää tarkistaa etukäteen esimerkiksi reittioppaalta. Linjanumerot ja reitit 3.6.2024 alkaen löytyvät myös Linkin linjastouudistuksen nettisivulta

Kesäliikenteen linjasto on aina talviliikenteen linjastoa suppeampi. Palvelutarjonta muuttuu selkeästi laajemmaksi ja liikennöitäviä linjoja on enemmän talviliikenteen käynnistyessä 8.8.2024.

Laukaassa linjastouudistuksen toimenpiteitä ei tässä vaiheessa vielä toteuteta, koska suunnan liikennöinnistä on vuoteen 2028 saakka voimassa olevia sopimuksia.

Uudet linjat

  • 9, reitti Vaajakoski – Viherlandia – Kuokkala – Keskusta – Nova – Laajavuori - Savulahti 
  • 9K, reitti Vaajakoski – Viherlandia – Kekkola – Ainola – Keskusta – Nova – Laajavuori – Savulahti
  • 45, reitti Vaajakoski/ Panda – Seppälä/Seppä– Palokan terveysasema (kesällä vain la ja su, talvikaudella ma-su) 
  • 46, reitti Viherlandia – Kuokkala – Keljon marketit – Nova (kesällä la ja su, talvikaudella ma-su) 

Muuttuvat linjanumerot/ Super-Linkit

  • S1 (entinen linja 1), Haapa­niemi – Vaajakoski – Keskusta – Nova - Köhniö – Kortemäki 
  • S2 (entinen linja 2), Kaunisharju – Vaajakoski – Keskusta – Vanha keskusairaala - Kyllö - Köhniö - Kortemäki 
  • S3 (entinen linja 18), Kortepohja – Keskusta – Ristikivi 
  • S4 (entinen linja 18K), Kortepohja – Keskusta – Nenäinniemi 
  • S5 (entinen linja 25), Kaakkolampi – Kangaslam­pi – Keskusta – Laajavuori – Palokka 
  • S6 (entinen linja 27), Lehtoniemen th – Palokka – Keskusta – Nova - Keltinmäki – Mustalampi 

Muuttuvat reitit

  • 14 uusi reitti Muuramen keskusta – Keljonkangas – Nova – Jyväskylän keskusta – Kangas – Kangaslampi. Linja ei liikennöi enää Verkkoniemeen.
  • 20 uusi reitti Pupuhuhta – Jyväskylään keskusta – Kauramäki. Linja ei liikennöi enää Kuokkalaan.
  • uusi reitti Kuokkala – Ainola – Kekkola – Ristonmaa – Keskusta – Viitaniemi. Linja ei liikennöi enää Nenäinniemeen.
  • 22 päätepiste on jokaisella vuorolla Vanha keskussairaala. Linja ei liikennöi enää Kuokkalaan ja Kekkolaan.

Lakkaavat linjat

  • 4, 19 ja 19L: Kuokkalan yhteyksistä Novaan vastaavat jatkossa linjat 9 ja 9K
  • 12T: Kankaan alueen palvelutarjonnasta vastaavat jatkossa linjat 14 ja 20

Uudet 100-sarjan linjanumerot seutuliikenteessä

  • 113 (ent. 13M) Jyväskylän keskusta – Muurame – Niittyaho (Teollisuuskylä) – Korpilahti
  • 140 Jyväskylä – Äänekoski – Suolahti
  • 141 Äänekoski – Suolahti – Laukaa–Jyväskylä 
  • 143 (ent. 43) Jyväskylän keskusta – Halssila – Vaajakoski – Leppälahti – Kelkkamäki – Lievestuore – Niemisjärvi – Hankasalmi as. – Hankasalmi 

Säästöjen vaikutus

Käynnistyessään uuden linjaston mukainen kesäliikenne on volyymiltaan hieman suunniteltua vähäisempää. Kuntien taloussäästöt ovat vaikuttaneet linjastouudistuksen toteutumiseen: uuden linjaston piti kasvattaa joukkoliikenteen määrää noin kolmanneksella, mutta säästösyistä kesäliikenteen palvelut käynnistyvät suunniteltua supistetummassa muodossa. 

Silti palvelutarjonta muuttuu useilla suunnilla edelliskesää paremmaksi. Kesään 2023 verrattuna arkipäiväliikenteessä on noin 20 autoa enemmän ja ajokilometrejä kertyy 25 prosenttia enemmän. 

Maksuvyöhykeuudistus voimaan 3.6.

Aluelaajennuksen seurauksena alueen lippujen maksuvyöhykkeet piti määritellä uusiksi, jotta asukkaat voivat matkustaa 3.6. alkaen Linkin Waltti-lipuilla kaikkien seitsemän kunnan joukkoliikenteessä. 

Linkki-joukkoliikenteen maksuvyöhykkeet vähenevät 3.6.2024 alkaen kolmeen, ja uudet vyöhykkeet kattavat kolmen kunnan sijaan seitsemän kuntaa. Linkin aiempi A-maksuvyöhyke säilyy entisellään, mutta B ja C yhdistyvät uudeksi B-vyöhykkeeksi. Uusi C-vyöhyke muodostuu Linkin aiemmasta D-vyöhykkeestä ja ELY-keskuksen entisestä E-vyöhykkeestä. 

Uudet maksuvyöhykkeet on nimetty kirjaimin A, B ja C ja etenevät Jyväskylän keskustasta kohti toimialueen reunoja. Pääosin uudet vyöhykkeet noudattavat kuntarajoja. Poikkeuksen muodostaa Jyväskylä, jonka alueella on kaikkia kolmea maksuvyöhykettä: 

  • Jyväskylä A, B, C
  • Laukaa B
  • Muurame B
  • Äänekoski C
  • Hankasalmi C
  • Toivakka C
  • Petäjävesi C 

Osalla alueista maksuvyöhyke vaihtuu, ja se vaikuttaa lippuhintoihin. 

Matkustaessa periaate on, että lipun tulee olla voimassa kaikilla niillä vyöhykkeillä, joiden kautta matka kulkee. Yhden vyöhykkeen lippu on hinnaltaan edullisin, kolmen vyöhykkeen lippu kallein. 

Maksuvyöhykkeet voi tarkistaa vyöhykekartasta tai reittioppaalta.

Kausilippujen hintamuutokset voimaan 3.6.

Koko uudella Linkki-alueella voi matkustaa Waltti-matkakortille ladattavalla kausilipulla ja arvolipulla. Myös Waltti Mobiili- ja Linkki-sovelluksista ostettu mobiililippu kelpaa jatkossa koko Linkki-alueen paikallis- ja seutuliikenteessä.

Kausilippujen (30 vrk, 90 vrk, 180 vrk tai vuosi) hintoihin tulee vyöhykemuutoksen yhteydessä korotukset, tarkista lippujen uudet hinnat.

30 vrk kausilipun hinnat 3.6.2024 alkaen

  • 1 vyöhyke: aikuinen 58 € (ennen 57 €), nuori/opiskelija/seniori 41 € (ennen 40 €), lapsi 30 € (ennen 29 €)
  • 2 vyöhykettä: aikuinen 75 € (ennen 73 €), nuori/opiskelija/seniori 53 € (ennen 51 €), lapsi 39 € (ennen 37 €)
  • 3 vyöhykettä: aikuinen 95 € (ennen 83 €), nuori/opiskelija/seniori 68 € (ennen 58 €), lapsi 48 € (ennen 42 €)

Arvo- ja kertalippujen hinnat säilyvät 1.2.2024 voimaan tulleen hinnaston mukaisena. Vyöhykemuutos voi kuitenkin muuttaa arvo- ja kertalippujen hintaa niillä alueilla, joiden maksuvyöhyke vaihtuu.

Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, p. 050 60943, kari.strom[a]jyvaskyla.fi

Asiasanat: