Hyppää pääsisältöön

13.12.2022

Kuva
Linkki ajaa talvisella Vapaudenkadulla. Kuva Jiri Halttunen
Linkki-paikallisliikenne on yltänyt kuukausittaiseen matkamääräennätykseensä: marraskuussa matkoja tehtiin kaikkiaan 803 907.

 

Linkki-historian suosituin matkustuspäivä tähän mennessä on ollut torstaina 8.12., jolloin tehtiin yhteensä 35 286 matkaa. Eniten porukkaa autoissa oli tuolloin kello 7-9 vuoroilla (noin 9000 matkaa), seuraavaksi eniten kello 14-16 (noin 8000 matkaa). Hiljaisimpia matkustusajankohtia olivat varhaisaamu ennen kello 7:ää, keskipäivä kello 10-13 sekä ilta-aika kello 18:n jälkeen. Vuoden 2022 kokonaismatkamääräksi ennustetaan 7,15 miljoonaa matkaa.

- On mahtava saavutus, että matkustus on saatu koronan jälkeen palautettua vuoden 2019 mittaan ja sen ylikin. Keskeisenä syynä tähän ovat Linkin määrätietoiset kehittämistoimet, jotka perustuvat valtuustojen vuonna 2019 hyväksymän Linkki tulevaisuuteen 2030 -kehittämisohjelmaan. Pyrimme kasvattamaan joukkoliikenteen suosiota muun muassa lippukampanjoiden ja edullisten lipputuotteiden avulla. Tulossa on myös kattava Linkki-linjaston uudistus, joka toteutetaan kesällä 2024. Tavoitteena on kasvattaa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä ainakin 15 miljoonaan vuosittaiseen matkaan. Se tarkoittaa matkamäärien tuplaamista koronavuosia edeltäneestä tasosta, hehkuttaa joukkoliikenteestä vastaava palvelupäällikkö Kari Ström Jyväskylän kaupungilta.

Strömin mukaan lisäautoja on järjestetty ja pyritään jatkossakin järjestämään niille vuoroille, joilla matkustajamäärien kasvun takia esiintyy ruuhkautumista. Hän neuvoo asiakkaita harkitsemaan myös hiljaisempien matkustusaikojen hyödyntämistä aina, kun se on mahdollista.

 

Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, p. 050 60943, kari.strom[a]jyvaskyla.fi

Asiasanat: