21.3.2022
Autoilu kallista, Linkki halpa

Autoilun kustannukset ovat jatkuvassa nousussa. Varsinkin polttoaineiden hinnat ovat alkuvuonna 2022 kallistuneet huimasti. Linkki-paikallisliikenteen lippuhinnat sen sijaan ovat pysyneet samalla, edullisella tasolla vuodesta 2020.
Linkki onkin nyt entistä kilpailukykyisempi arkiliikkumisen vaihtoehto. Oman auton sijasta kannattaa hyödyntää Linkkiä varsinkin säännöllisillä työ-, koulu- ja asiointimatkoilla.
Taajaan asutuilla alueilla Linkki on oiva peli myös vapaa-ajan matkojen tekemiseen. Sillä pääset sujuvasti esimerkiksi harrastuksiin, ostoksille ja elämysten äärelle.
Kuukausilippu halvempi kuin kertatankkaus
Tiesitkö, että jo yhden auton tankkauksen hinnalla kuljet kuukauden Linkillä? Ja rahaa säästyy vielä moneen muuhunkin mukavaan!
Esimerkiksi aikuisten 30 päivän kausilipulla voit tehdä rajattoman määrän matkoja lipun voimassaoloaikana. Jos teet matkoja pääasiassa noin 10 kilometrin säteellä Jyväskylän keskustasta (A-vyöhyke), matkustuksesi hinnaksi tulee vaivaiset 54 euroa kuussa.
Alle 17-vuotiaat kulkevat lastenlipulla vielä edullisemmin, alkaen 27 eurolla kuukaudessa. Myös nuorille, opiskelijoille ja senioreille (65 vuotta täyttäneet) on tarjolla erityishintaisia lippuja, alk. 38 euroa kuussa.
Kuukausilippujen ja satunnaisemman matkustuksen hinnat löydät Linkin hinnastosta. Parhaat edut saat käyttöösi Waltti-matkakortilla.
Kevätkampanja 21.3.–3.4.
Linkin edullisia lippuhintoja markkinoidaan 21.3. käynnistyvässä kevätkampanjassa. Kampanjamainoksia näkyy 3.4. saakka useilla eri kanavilla, muun muassa MTV3:lla, radiossa, Suur-Jyväskylän lehdessä sekä digitaalisessa ja sosiaalisessa mediassa.
Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, p. 050 60943, kari.strom[at]jyvaskyla.fi