Hyppää pääsisältöön

1.6.2021

Waltti Mobiili -sovelluksesta voi nyt ostaa Linkki-lipun MobilePaylla
Kuva
MobilePay-maksunäkymä puhelimen näytöllä

Mobiilisovellukset ovat kasvaneet matkalippujen myynnissä tärkeäksi myyntikanavaksi, jolloin maksamisen nopeus ja helppous ovat kriittisessä roolissa. Käteismaksuista on monessa kaupungissa luovuttu kokonaan, mikä on vauhdittanut lipunoston digitalisoitumista kuluneen vuoden aikana. Waltti-mobiilisovellusta käyttävät joukkoliikenteen matkustajat voivat jatkossa maksaa matkansa MobilePaylla yhdellä pyyhkäisyllä. Uusi maksutapa otettiin ensimmäisenä käyttöön Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Muissa Waltti-kaupungeissa maksutapa tulee käyttöön vaiheittain lähikuukausien aikana.

Maksamisen digitalisoituminen on kuluneen kahdentoista kuukauden aikana edennyt harppauksittain koronan vauhdittamana. Kehitys on näkynyt voimakkaana myös MobilePayn kasvuluvuissa: rekisteröityneitä käyttäjiä on Suomessa jo yli 1,7 miljoonaa. Sovelluksen käyttö on muuttunut uusien ominaisuuksien ja uusien käyttäjien myötä merkittävästi. Aktiivisia käyttäjiä oli vuonna 2020 1,3 miljoonaa ja sovelluksella tehdyistä maksutapahtumista lähes 40 % on maksuja yrityksille, esimerkiksi kaupoissa ja sovelluksissa.

MobilePayn käyttäjä, jolla on Waltti Mobiili -sovellus puhelimessaan, voi nyt maksaa matkalippunsa nopeasti ja hygieenisesti, omalla puhelimellaan. Waltti Mobiili on käytössä yli kymmenessä kaupungissa Kotkasta Rovaniemelle ja uusia Waltti Mobiili -kaupunkeja tulee mukaan jatkuvasti. Myytävät lipputyypit vaihtelevat kaupunkikohtaisesti, kaikki liput voi kuitenkin maksaa MobilePaylla. 

- Kehitämme palveluitamme koko ajan ja haluamme tarjota kuluttajille monipuolisen valikoiman maksutapoja. Waltti Mobiilin käyttö kasvaa nopeasti ja tällä hetkellä koronan vaikutuksista huolimatta sovelluksilla tehdään yli 100 000 lippuostoa kuukausitasolla. MobilePay sopii sovellukseemme erinomaisesti nopeutensa ja helppoutensa johdosta, summaa toimitusjohtaja Jari Paasikivi Waltti-lippujärjestelmää ylläpitävästä TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy:stä.

Mobiilimaksaminen kasvattaa suosiotaan joukkoliikenteessä Suomessa

Joukkoliikenne on yksi koronan vaikutuksista kärsineistä toimialoista matkustajamäärien vähennyttyä. Mobiilimaksamisen suosio joukkoliikenteessä on kuitenkin koko ajan kasvanut voimakkaasti ja tämä näkyy myös MobilePayn luvuissa. Kuluttajat ovat löytäneet MobilePayn lipunostosovelluksista ja myös edeltävien kahdentoista kuukauden aikana MobilePayn käyttö joukkoliikenteen maksutapana on kasvanut lippuostoissa keskimäärin 49%. Poikkeusolosuhteiden helpottuessa mobiililippujen käytön odotetaan lisääntyvän entisestään.  

-  Joukkoliikenteen matkalippuja hankittaessa nopeus, helppous ja hygieenisyys ovat tärkeitä asioita. Käteistä ei koronan aikana enää juurikaan oteta vastaan ja harvalla sitä on enää mukanakaan lipun ostamiseen. Waltti-mobiilisovellusten myötä MobilePay käy maksuvälineenä julkisessa liikenteessä nyt entistäkin kattavammin, MobilePay Suomen vt. toimitusjohtaja Noona Puusniekka iloitsee. 
 

Lisätietoja: 
Noona Puusniekka
Vt. toimitusjohtaja, MobilePay
040 777 1500
noona.puusniekka@mobilepay.fi

Jari Paasikivi
toimitusjohtaja, TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy
040 866 3468
jari.paasikivi@lmj.fi