12.8.2020
Puistoissa nautitaan perheen yhteisestä ajasta

Aurinko lämmittää taivaalta, kun 5-vuotias Anni esittelee taitojaan Aatoksenpuiston kiipeilyverkossa. Martta-äiti katselee vierestä ja muistuttaa välillä Annia pitämään tiukasti verkosta kiinni.
Anni ja Martta lähtevät usein kaupungin puistoihin tarkkailemaan luontoa, etsimään mukavaa tekemistä ja nauttimaan raittiista ulkoilmasta. Lempipuistoikseen he nimeävät Vellamonpuiston, Mäki-Matin perhepuiston ja Tuomiojärven ranta-alueet aina Kortepohjasta Viitaniemeen.
− Vellamonpuistossa ja Mäki- Matissa on paljon tekemistä lapsille, ja Tuomiojärven rannat tarjoavat kauniita ja helppokulkuisia luontokohteita, Martta kertoo.
− Keväällä myös Haukanniemen ja Hämeenlahden pienet luontopolut tulivat tutuksi. Kesäisin tulee seurailtua, mitä Kortepohjaan jättipalsamin leviämisen ehkäisemiseksi tuodut lampaat tekevät, hän lisää.
Viheralueiden monipuolisuus viehättää
Myös Kehä Vihreällä kulkeminen on hauska tapa tutustua Jyväskylän monipuoliseen puistotarjontaan. Reitin varrelta löytyy mielenkiintoisia kohteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Martalle ja Annille Kehä Vihreä on tuttu erityisesti Harjun ja Tourujoen kohdilta, joista heillä tulee kuljettua lähes viikoittain.
Jyväskylän kaupungille Martta antaa kehuja siitä, että puistoja löytyy läheltä ja niissä on monipuolisesti tekemistä kaiken ikäisille. Myös puistojen hoito ja viihtyisyys saa kehuja.
− Puistoissa on varsinkin kesäisin ihana nauttia kauniista säästä ja lähteä vaikka piknikille, hän sanoo.
Yhden kehityskohteen Martta kuitenkin löytää, nimittäin roskiksia saisi puistoissa ja viheralueiden varsilla olla enemmän.
Tekemistä myös talvisin
Syksyn ja talven tullen puistot muuttavat ulkomuotoaan. Jyväskylän puistoista ja viheralueilta löytyy vihreyttä kuitenkin myös talvella. Näistä hyviä esimerkkejä ovat mäntyvaltainen Harju sekä Kehä Vihreän varrelta löytyvä havupuupuisto, joka kunnostetaan syksyllä.
Leikkimahdollisuuksia puistoista löytyy myös talvisin. Kaupungilla on talvella kunnossapidettäviä toimintapuistoja reilu 10 kappaletta ja pienempiä korttelipuistojakin lähes 30.
− Talvella käymme puistoissa pulkkailemassa ja liukumassa erityisesti Harjun ja Viitaniemen alueilla. Lisäksi hyödynnämme usein erityisesti lapsille harjoitteluun sopivia hiihtolatuja. Vellamonpuiston pienet ladut ovat tulleet tutuksi jo parin talven ajalta. Myös luistelukenttiä kulutamme ahkerasti, Martta kiteyttää.
Teksti: Kaisa Ristimella