Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen seudullisen joukkoliikennejaoston kokouksessa käsiteltiin muun muassa ensi talvikauden aikatauluja.

Linkki-paikallisliikenteen talviaikataulut 31.8.2020–6.6.2021

Joukkoliikennejaosto hyväksyi esitetyt talviliikenteen aikataulut esityksen mukaisina. Jaosto päätti jatkaa kesäliikennettä 30.8.2020 asti ja täydentää sitä elokuussa tarvittavilla koulu- ja työmatkaliikenteen vuoroilla. Talviliikenteen aikataulut tulevat voimaan aiempaa myöhemmin eli 31.8.2020, mutta talviliikenteen aikataulua ei julkaista painettuna. Uuden keskussairaala Novan käyttöönottoon liittyvät muutokset Linkki-liikenteen reitteihin ja aikatauluihin käsitellään jaostossa erikseen syksyllä 2020. Jaosto myönsi palvelupäällikölle valtuudet tehdä tarvittavia korjauksia tarkempiin aikataulu- ja reittisuunnitelmiin.

Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen paikallisliikenteen talven 2020–21 aikatauluihin on tehty jonkin verran parannuksia, jotka ovat pääosin pieniä aikataulu- ja reittimuutoksia. Talviaikatauluja laadittaessa on pyritty korjaamaan havaittuja, riittämättömiä ajoaikoja, toimimattomia aikatauluja sekä palvelun laadun puutteita. Muutoksia tehtäessä on otettu huomioon asiakkailta sekä liikennöitsijältä saapuneet palautteet. Aikatauluja koskevien asiakaspalautteiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, ja saapuneet palautteet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon suunnittelussa. 

Uuden talviaikataulun suurin yksittäinen muutos koskee Kankaan aluetta, jonne osa linjan 12 vuoroista poikkeaa ensi syksystä alkaen. Toinen laaja-alaisempi muutos on uuden keskussairaalan käyttöönotto loppuvuodesta 2020. Sairaala-alueen kadut valmistuvat syyskuun loppuun mennessä ja palvelut siirtyvät uusiin tiloihin vaiheittain loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana. Uuden sairaalan käyttöönotolla on vaikutusta useisiin eri linjoihin ja muutoksia käsitellään tarkemmin joukkoliikennejaoston syksyn 2020 kokouksessa, kun sairaalan käyttöönoton aikataulut ovat tarkentuneet. Kolmas merkittävä muutos on Kirkkopuiston alueella loppukesällä tai syksyllä 2020 mahdollisesti käynnistyvä P-Paraati -pysäköintilaitoksen rakentaminen. Rakennustyöt siirtävät silloin joukkoliikenteen Vapaudenkadun paikallisliikenneterminaalista Asemakadun väistöpysäkeille. Siirtyminen vaikuttaa melkein kaikkien linjojen reitteihin ja todennäköisesti myös aikatauluihin. Näitä vaikutuksia ei ole ollut mahdollista ennakoida talviliikenteen aikataulusuunnittelussa, ja ne tarkentuvat vasta muuttoajan varmistuessa. Näiden palveluun vaikuttavien muutosten takia painettua talviliikenteen aikataulua ei ainakaan alkusyksystä julkaista. 

Edeltävinä talvikausina liikennettä on pystytty lisäämään useille eri alueille. Koronakriisin vuoksi taloudellisia edellytyksiä liikenteen lisäämiseen ei talvikaudelle 2020–21 ole. Samasta syystä joukkoliikennejaoston kokouksessa 28.4.2020 esitellyn uuden linjan 19 toteutusta esitetään lykättäväksi. Linjan oli ajateltu mahdollistavan muun muassa vaihdottoman yhteyden Kuokkalan alueelta keskussairaalalle. Talviaikataulujen käyttöönoton aloitusajankohtaa esitetään lisäksi siirrettäväksi syyskuun ensimmäiselle viikolle. Elokuu on yleensä hyvin hiljainen matkustajamäärien suhteen, ja tänä vuonna on todennäköistä, että myös koronatilanne vaikuttaa elokuun matkustajamäärin. Koulujen syyslukukauden aloitus saadaan 12.8.2020 alkaen hoitumaan lisäliikenteen avulla, eli lisäämällä kesäliikenteen oheen koulupäivisin ajettavia vuoroja sekä yksittäisiä muita vuoroja. Nämä mahdollistavat oppilaiden koulumatkat ja työssäkävijöiden työmatkat. Toimintamalli on sama kuin toukokuussa 2020, jolloin peruskoulut palasivat etätyöjakson jälkeen lähiopetukseen 14.5. alkaen. Talviliikenteen aloitusajankohdan siirtäminen synnyttää arviolta 200 000 euron kustannussäästöt.

Linkki tulevaisuuteen 2030 -kehittämisohjelmassa asetettu tavoite on tuplata matkamäärät toimivaltaisen viranomaisen liikenteessä 15 miljoonaan vuosittaiseen matkaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen pääseminen vaatii paljon myös linjastolta, joten tulevina vuosina linjastoa on tärkeää uudistaa osalla nykyisistä reiteistä ja alueista. 

Tulevan talviliikennekauden muutoksista ei aiheudu talousvaikutuksia, joita olisi syytä huomioida joukkoliikenteen vuoden 2021 talousarviossa.

Linja 12: Linjalla ajetaan arkisin M–P kello 7.00–19.00 tunnissa kolme vuoroa, joista yksi siirretään kulkemaan Kankaan alueen kautta. Keskustasta Kankaan kautta Kangaslammelle ajavat vuorot, jotka lähtevät kello 7.45, 8.45, 9.45, 10.45, 11.45, 12.45, 13.45, 14.45, 15.45, 16.45 ja 17.45. Vuoro ajaa Kankaalle reittiä Vapaudenkatu–Tourulantie–Rusokinkatu–Kangas– Vapaaherrantie–Merasin–Vasarakatu–Palanderinkatu, josta jatketaan Kangaslammelle normaalia linjan 12 reittiä pitkin. Kangaslammelta Kankaan kautta keskustaan ajavat seuraavat, Kangaslammelta lähtevät vuorot: kello 6.55, 7.55, 8.55, 9.55, 10.55, 11.55, 12.55, 13.55, 14.55, 15.55, 16.55 ja 17.55. Kankaan kautta kulkeville vuoroille annetaan oma linjanumero esim. 12T. Linjan 12 nykyinen sekä Kankaan kautta kulkeva, uusi reitti ovat matka-aikansa ja pituutensa puolesta hyvin samanlaisia, joten muutos ei aiheuta lisäkustannuksia. Kankaalle ehdotetut aikataulut ja vuorot mahdollistavat kouluun ja töihin menon tasatunniksi ja 15 minuuttia yli tasatunnin. Työssäkäyvät ja opiskelijat pääsevät Kankaalta pääsee pois tasatunnein sekä varttia vaille tasatunnin. Lisäksi Kankaan aluetta palvelee Linkki-vuorojen lisäksi myös Linkki-VIP-palveluliikenne. Tulevina vuosina Kankaan alueen joukkoliikennettä on mahdollista lisätä, kun suunnittelun pohjaksi kertyy tietoa nykyisen tarjonnan matkamääristä. Myös uuteen linjastosuunnitelmaan sisältyy Kankaan alueen joukkoliikennetarjonnan kasvattaminen tulevien vuosien aikana.

Linja 14: Arkisin M–P ajettava, Verkkoniemestä kello 7.30 lähtevä vuoro aikaistuu ja lähtee jatkossa kello 7.25. Muutoksen taustalla on asiakkailta tullut palaute siitä, että nykyisellä aikataululla opiskelijat myöhästyvät Viitaniemen kello 8.15 alkaville oppitunneilta, kun vuoro on saapunut koululle talvisin noin kello 8.15. Vuoron aikaistaminen viidellä minuutilla poistaa tämän aikatauluongelman. Arkisin M–P ajettava kello 15.40 lähtö Verkkoniemestä ei ole päässyt lähtemään aikataulun mukaisesti liikkeelle Verkkoniemestä keskustan ruuhkien vuoksi. Verkkoniemen lähtöaika muutetaan 5 minuuttia myöhemmäksi, jolloin uusi lähtöaika on klo 15:45.

Linja 14M: Keskustasta kello 7.05 vuoron lähtöä aikaistetaan 5 minuutilla, jolloin uusi lähtöaika on kello 7.00. Tämä tehdään, jotta linjan 14 kello 7.30 Verkkoniemestä lähtevä vuoro on samassa autokierrossa. Muutoksesta on kerrottu tarkemmin linja 14:n kohdalla. 

Linja 15K: Linjalta poistetaan koulupäivisin Viherlandiasta ajettavat lähdöt kello 14.45 ja 15.45. Linjan 4 lähdöt lähtevät Viherlandiasta 5 minuuttia aikaisemmin, jolloin 15K:n lähdöille ei riitä matkustajia. Järjestelyn ansioista kyseisten vuorojen autot ennättävät myös paremmin siirtyä keskussairaalalle seuraaville vuoroille.

Linja 16M: Asiakkailta on tullut palautetta, että koulupäivisin kello 7.10 Muuratsalosta ajettavalla vuorolla ei ehdi Jyväskylän oppilaitoksiin. Lähtöä aikaistetaan 5 minuutilla, jolloin sen uusi lähtöaika Muuratsalosta on kello 7.05.

Linja 18: Ristikiven työmatkalaisilta on saatu palautetta, että viikonlopun iltavuorot eivät palvele työmatkaliikennettä. Toiveena on ollut, että viikonloppuisin kello 21.00 eteenpäin ajettavat vuorot ajettaisiin samalla aikataululla kuin arkipäivien M–P -liikenne. Viikonloppuisin vuorot ovat lähteneet tasatunnein keskustasta Ristikiveen. Viikonlopun lähtöajat keskustasta muutetaan vastaamaan M–P -lähtöaikoja, jolloin uudet ajat ovat kello 21.05, 22.05, 23.05 ja 00.05. Myös vuorojen lähtöajat Kortepohjasta ja Ristikivestä siirtyvät viidellä minuutilla eteenpäin. 

Linja 18K: Asiakkaiden ja kuljettajien palautteiden mukaan linjan 18K lauantai-iltapäivien aikataulut eivät pidä paikkaansa. Näin ollen linjalle lisätään ajoaikaa 5–10 minuuttia kello 12.00 ja 17.15 välisille vuoroille. Tarkemmat suunnitelmat löytyvät aikataululiitteestä.
Koska viikonloppuisin kello 21 jälkeen ajettavia linjan 18 vuorojen lähtöaikoja muutetaan viidellä minuutilla. Siksi myös linjan 18K kello 21 jälkeen ajettavien vuorojen lähtöaikoja keskustasta Nenäinniemeen muutetaan viisi minuuttia myöhemmäksi. Uudet ajat ovat lauantaisin kello 21.15, 22.15 ja 23.15. Sunnuntaisin kello 21.15 ja 22.15. Myös vuorojen lähtöajat Kortepohjasta ja Nenäinniemestä siirtyvät viidellä minuutilla eteenpäin, jolloin lähdöillä säilyy sopiva porrastus.

Linja 19: Ainolanrannan ja Kekkolan alueilla ei lauantaisin ole ollut joukkoliikennepalvelua, mutta niistä on tullut joukkoliikenteen järjestäjälle paljon toiveita. Palautteiden perusteella muutetaan linjan 19 lauantain reittiä niin, että se kulkee molempiin suuntiin Ainolan kautta. Linja on kulkenut lauantaisin keskussairaalalle asti, mutta vähäisen kysynnän takia muutetaan lauantain vuorot jatkossa päättymään keskustaan. Näin saadaan linjalle tarvittava lisäaika, jota Ainolan kautta ajaminen edellyttää. Autot kulkevat Ainolassa reittiä Pohjanlahdentie–Kekkolantie–Survontie. Lähtöajat Samulinniemestä pysyvät entisinä, mutta keskustan lähtöaikoja aikaistetaan 5 minuutilla, jolloin uudet lähtöajat keskustasta ovat tasatunnein. Lauantain aikataulu nimetään omalla linjanimellä 19L. Muutoksista ei koidu kustannuksia.

Linja 22M: Nelostien remontin takia käyttöön tulee uusi rinnakkaistie, jolla on 60 km/h nopeusrajoitus. Uuden tien kautta ajaminen pidentää Tikkakosken ja Puuppolan välistä ajomatkaa. Linjan arkipäivien M–P kello 7.00 lähtö Ilmavoimien esikunnasta on aikataulullisesti haastava. Se vaatii aikaistamista 5 minuutilla, jotta myös keskussairaalalle matkaavat asiakkaat ehtivät töihin. Uusi lähtöaika ilmavoimien esikunnasta on kello 6.55. Autokierrossa olevaa, edellistä kello 6.25 lähtöä keskustasta joudutaan aikaistamaan myös viidellä minuutilla, jolloin sen uusi lähtöaika keskustasta on kello 6.20. 

Linja 27: Linjan M–P arki-iltapäivien ruuhka-ajan vuorot Mustalammelta Heikkilään ovat kulkeneet pahimmillaan jopa 20 minuuttia myöhässä. Palautetta on saatu paljon asiakkailta ja kuljettajilta. Ruuhka-ajan vuorojen reittiä muutetaan niin, että vuorot päättävät Palokan terveysasemalle. Näin voidaan antaa vuoroille lisäaikaa keskustan ja Palokan välille. Vuorot pääsevät lähtemään suunnitellun aikataulun mukaisesti Palokasta kohti keskustaa. Heikkilään pääsee keskustasta linjalla 26, jonka vuorot lähtevät keskustasta kello 14.20, 15.20 ja 16.20. Heikkilään ajaa myös linja 36, jonka vuorot lähtevät keskustasta kello 14.05, 15.05 ja 16.05, joten Heikkilän alue ei jää ilman tarjontaa ruuhka-aikana. Vuorot lähtevät Palokan terveysasemalta kohti keskustaa kello 15.05, 15.25, 15.45, 16.05, 16.25 ja 16.45. Muutos vähentää myös linjakilometrejä linjalla 27 niin, että syntyy noin 6 600 euron säästö talvikaudessa. Toinen vaihtoehto olisi ollut ylimääräisen auton lisääminen liikenteeseen (noin 200 000 euroa lisäkustannus ajokaudelle). Nykyisiä aikatauluja olisi siten voitu noudattaa ja ajaa Heikkilään asti myös ruuhka-aikoina. Asiakkailta on tullut myös toiveita, että arkisin M-P Heikkilästä kello 6.15 lähtevän vuoron lähtöaikaa pitäisi aikaistaa asiakkaiden ehtimiseksi töihin ja vaihtoyhteyksille. Vuoron lähtöä aikaistetaan 5 minuutilla, jolloin uusi lähtöaika Heikkilästä on kello 6.10. Muutos edellyttää myös autokierron edellisen vuoron lähtöajan kello 5.10 Mustalammelta aikaistamista 5 minuutilla. Uusi lähtöaika on siten kello 5.05 Mustalammelta ja keskustasta kello 5.35.  

Linja 36: Nelostien remontin takia käyttöön tulee uusi rinnakkaistie, jolla on 60 km/h rajoitus. Uuden tien kautta ajaminen pidentää Tikkakosken ja Puuppolan välistä ajomatkaa. Tämän takia aikaistetaan linjan arkipäivien M–P kello 7.10 ja 8.10 vuorojen lähtöaikoja keskustasta, jotta työ- ja koulumatkalaiset ehtivät ajoissa Tikkakoskelle. Toive vuorojen aikaistamisesta viidellä minuutilla on tullut myös Tikkakosken koululta.

Linja 41: Linjan eräiden vuorojen aikataulut ovat edelleen olleet liian kireitä ja autoilla on ollut vaikeuksia pysyä aikatauluissaan. Tästä on tullut palautetta niin asiakkailta kuin kuljettajilta. Tulevalle talvelle eräiden vuorojen ajoaikoja on lisätty. Viime talvikaudella arkiaamuisin M–P Laukaasta lähtevien vuorojen ongelmana oli se, että kello 6.30–7.30 yksikään vuoro ei kulkenut Kantolantien kautta. Tästä tuli palautetta opiskelijoilta ja työmatkalaisilta. Laukaasta kello 6.55 lähtevä vuoro siirtyy jatkossa ajamaan Kantolantien kautta. Reitin muuttumisen takia vuoro tarvitsee 5 minuuttia lisää ajoaikaa ja sen uusi lähtöaika Laukaasta on kello 6.50. Samalla joudutaan autokierrossa olevaa, edellistä kello 6.00 lähtöä Jyväskylästä aikaistamaan 5 minuutilla, jolloin sen uusi lähtöaika on kello 5.55. 

Arkipäivien M–P vuoro, joka lähtee keskustasta kello 6.40, siirtyy kulkemaan Vihtavuoresta suoraan Jyväskyläntietä Laukaaseen. Laukaaseen pääsee kello 8:aan Kantolantieltä vuorolla, joka lähtee kello 7.05 Jyväskylän keskustasta. Muutoksella varmistetaan, että kello 6.40 Jyväskylästä lähtevä vuoro ehtii käymään Peurungassa. Vuorolla, joka on lähtenyt keskussairaalalta Laukaaseen arkisin M–P kello 7.50, on ollut vaikeuksia pysyä aikataulussaan. Vuoroa aikaistetaan viidellä minuutilla, jolloin uusi lähtöaika on sairaalalta kello 7.45 ja keskustasta 7.55. Arkipäivien M–P -vuoro keskussairaalalta kello 14.10 on ollut pääsääntöisesti aina myöhässä Laukaassa. Sen takia paluukyyti Jyväskylään on päässyt lähtemään myöhässä. Vuorolle annetaan lisää aikaa 10 minuuttia ja siirretään sen M–P -lähtöaikaa kello 15.05 Laukaasta 10 minuutilla, jolloin uusi lähtöaika Laukaasta on kello 15.15. Muutoksen seurauksena sairaalalta kello 16.15 M–P lähtöä joudutaan myös siirtämään 10 minuutilla eteenpäin, jolloin uusi lähtöaika on kello 16.25. 


Joukkoliikennejaoston kokoukset 1.8. – 31.12.2020

Jyväskylän seudun joukkoliikennejaosto päätti esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti syyskauden 2020 kokouspäivikseen 17.9., 29.10. ja 26.11. Ylimääräisiä kokouksia pidetään puheenjohtajan kutsusta tarvittaessa. 

Kokoukset ovat pääsääntöisesti torstaisin ja alkavat kello 16.30. Kokoukset pidetään Jyväskylän Rakentajantalolla Hannikaisenkatu 17:ssä, mutta tilapäisesti kokous voidaan pitää myös muualla. Tarvittaessa voidaan käyttää hallintosäännön 94 pykälän mukaisesti sähköistä päätöksentekomenettelyä. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.


Jyväskylän seudullisen joukkoliikenteen yhteistoimintasopimuksen toteutuminen vuonna 2019

Joukkoliikennejaosto hyväksyi esitetyn selonteon vuoden 2019 joukkoliikenteen viranomaistoiminnasta ja totesi sen yhteistoimintasopimuksen mukaiseksi. Voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen mukaan sopimuksen toteutumista tulee tarkastella vuosittain järjestettävässä arviointikokouksessa. Arviointikokous vuoden 2019 toiminnasta järjestettiin 20.5.2020 ja siihen osallistuivat kolmen kunnan joukkoliikenteestä vastaavat viranhaltijat. 

Vuonna 2011 tehdyssä yhteistoimintasopimuksessa Jyväskylän kaupunki sekä Laukaan ja Muuramen kunnat sopivat joukkoliikenteen viranomaistehtävien hoitamisesta yhteisellä toimivalta-alueellaan 1.1.2012 alkaen. Tavoitteena on tehdä seudullista yhteistyötä joukkoliikenteen järjestämisessä joukkoliikennelain mukaisesti sekä kehittää ja koordinoida yhdessä kuntien henkilökuljetuksia. Jyväskylän kaupunki vastuukuntana huolehtii joukkoliikenteen lakisääteisten viranomaistehtävien sekä muiden yhdessä sovittujen joukkoliikenteen kehittämistehtävien hoitamisesta. 

Kansallinen lainsäädäntö on alkuvaiheen ajoista muuttunut ja joukkoliikennelain on korvannut vuonna 2017 voimaan tullut Laki liikenteen palveluista. Yhteistoimintasopimuksen päivittämistä varten on odoteltu maakuntauudistuksen mukanaan mahdollisesti tuomia muutoksia, mutta uudistuksen lykkäännyttyä sopimuksen päivittäminen on jäänyt tekemättä.

Jyväskylän seudulla neuvotellaan parhaillaan maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusten (MAL-sopimus) solmimisesta Jyväskylän kaupunkiseudun kuntien sekä valtion välillä. MAL-sopimuksella on olennaisia vaikutuksia kuntien väliseen yhteistoimintaan, joten joukkoliikenteen yhteistoimintasopimuksen päivittäminen on hyvä ajoittaa MAL-sopimuksen valmisteluun. 


Päätökset tehtiin esitysten mukaisina lukuun ottamatta asiaa numero 15 (Joukkoliikennejaoston kokoukset 1.8.–31.12.2020), jossa päätös tehtiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisena. 

Kokouksen esityslista ja liitteet pöytäkirjan julkaisuun saakka (materiaalit pdf-tiedostomuodossa).  
Tarkastettu ja hyväksytty pöytäkirja julkaistaan myöhemmin joukkoliikennejaoston päätössivulla


Lisätietoja: 
– joukkoliikennejaoston puheenjohtaja Tom Nevanpää, p. 050 586 0368, tom.nevanpaa[at]jyvaskyla.fi
– palvelupäällikkö Kari Ström, p. 014 266 5139, kari.strom[at]jyvaskyla.fi