Hyppää pääsisältöön
Kuva
Tyttö ja äiti linja-autossa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Miellyttävän matkan vinkit

  • Ole ajoissa pysäkillä.
  • Pysäkillä heiluta kättä näkyvästi niin kauan, että kuljettaja laittaa vilkun päälle. Muista pimeällä heijastimet.
  • Ota autossa huomioon muut matkustajat, etenkin lapset, vanhukset sekä liikuntarajoitteiset. 
  • Anna tilaa muillekin – istu ikkunapaikalle ja täytä seisomatilat takaosasta alkaen. 
  • Muista, että penkit ovat matkustajia varten – pidä matkatavarat tai lemmikkieläimesi sylissä tai lattialla, jalat maassa.
  • Nauti eväät ennen tai jälkeen matkan – älä linkkimatkan aikana. 
  • Vie roskat mukanasi ja laita ne lähimpään roskikseen. Vältä voimakkaiden hajusteiden käyttöä.
  • Ilmoita ilkivallasta ja autossa huomaamistasi vaaranpaikoista kuljettajalle. 
  • Pois jäädessä anna pysähtymismerkki hyvissä ajoin. 
  • Rattaiden tai vaunujen kanssa matkatessasi työnnä vaunut sisään keskiovesta. Poistuessa käytä vaunupainiketta, peruuta itse ulos ja vedä vaunut perässäsi. Jos mukanasi matkustaa useampia lapsia, ohjaa heidät edelläsi ulos autosta. 
  • Pysäkille astuessa varo mahdollista kevyen liikenteen väylältä tulevaa liikennettä

Ole ajoissa pysäkillä, reittioppaan aika on arvio!

Sähköinen aikataulu- ja reittiopas on kätevä Linkki-matkustajan apuväline. Reittiopas näyttää Linkki-liikenteestä reittitietojen lisäksi

  • reaaliaikaisia aikatauluarvioita, jotka perustuvat linja-autojen gps-seurantaan ja
  • aikataulusuunnitelman mukaisia aikatauluarvioita.

Reaaliaikaista reittioppaan tieto on silloin, kun vuoro on jo matkalla ja ajoneuvon seurantalaitteisto lähettää palveluun seurantatietoa. Reaaliaikaisen tiedon tunnistaa saapumisajan ohessa vilkkuvasta "-merkistä eli reaaliaikasymbolista. Jos seurantatiedon signaali ei jostain syystä saavu linja-autosta järjestelmään, reittiopaspalvelu näyttää aikataulusuunnitelman mukaisia aikataulutietoja, jotka eivät päivity auton etenemisen mukaan. Reittioppaalla esitetyt pysäkkiajat ovat silloin arvioita, jotka on laskettu keskimääräisten ajoaikojen mukaan.

Hiljaisen liikenteen aikaan, kun nousijoita on pysäkeiltä vähän, Linkki saattaa edetä reitillä arvioitua nopeammin. Vastaavasti ruuhka-aikoina matka saattaa edetä hieman arvioitua hitaammin. On tärkeää, että olet pysäkillä ajoissa, mielellään muutamaa minuuttia ennen arvioitua pysäkkiaikaa, sillä linja-auto ei jää välipysäkeille odottamaan arvion mukaista kellonaikaa. Jos pysäkiltä ei ole nousijoita, Linkin matka jatkuu ilman pysähdystä.

Ainoastaan reitin lähtöpysäkkien sekä eräiden keskeisten ns. ajantasauspysäkkien (esim. Vesmanninmäki Vaajakoskella) lähdöt tapahtuvat minuutilleen aikatauluun merkattuna ajankohtana.  


Maksaminen linja-autoissa

Matkan voi Linkki-paikallisliikenteen autoissa maksaa joko Waltti-matkakortilla, lähimaksullamobiililipulla tai käteisellä rahalla.

Linja-autoissa myydään kertalippuja ja ladataan kausi- sekä arvolippuja. Osta kertamatkalippusi kuljettajalta lähimaksulla tai käteisellä rahalla (mieluiten tasarahalla, enintään 20 euron setelillä). Käteisellä rahalla on autoissa mahdollista ladata joko 30 päivän kausilippuja tai arvolippuja enintään 50 eurolla (arvolippuostot vain tasakymppeinä, varaa tasaraha). Rajoitukset ovat käytössä turvallisuussyistä sekä sen varmistamiseksi, että käteisellä maksaville asiakkaalle järjestyy vaihtorahaa.


Vaunu- ja ratasmatkustajat Linkissä

Nouse kyytiin keskiovesta. Työnnä lastenvaunut tai -rattaat sisään menosuunta edellä ja asettaudu auton keskiosaan vaunuille ja rattaille varattuun tilaan. Sijoita vaunut tai rattaat keskisillalle niin, että vaunujen oikea kylki on mielellään kulkusuuntaan päin. Ota vaunujen sijoittelussa huomioon muut matkustajat, etenkin toiset lastenvaunumatkustajat ja rollaattorin tai pyörätuolin käyttäjät.

Lapsen kanssa voi mennä penkkiin istumaan, mutta lukitse vaunujen pyörät matkan ajaksi tai huolehdi muuten niiden paikallaan pysymisestä. Linkissä ei ole lastenvaunuille erillisiä sidontamekanismeja,. Jos lapsi on vaunuissa matkan ajan, ole itse vierellä varmistamassa vaunujen paikallaan pysyminen. Pyri ennakoimaan Linkin jarrutustilanteet. Älä milloinkaan jätä vaunuja tai lasta keskisillalle ilman aikuisen valvontaa, kun auto on liikkeessä!

Poistuessasi autosta käytä vaunuille tarkoitettua pysähtymispainiketta, jos autossa sellainen on. Turvallisimmin jäät kyydistä niin, että poistut ensin itse keskiovesta ulos ja vedät työntöaisasta vaunut tai rattaat perässäsi pois autosta.


Lemmikki Linkissä

Tavallisia ja vaarattomia lemmikkieläimiä voi kuljettaa autoissa matkustajan mukana ja vastuulla, mikäli tilaa on. Lemmikin matkasta ei peritä erillistä maksua. Kuljettaja voi kuitenkin evätä lemmikiltä pääsyn autoon, jos auto on täysi tai kyydissä on jo lemmikkieläimiä. Lemmikin matka voi estyä, jos kyydissä on jo matkustaja, joka allergian tai muun vastaavan syyn vuoksi vastustaa lemmikin kyytiin ottamista.

Lemmikin kanssa matkustava on vastuussa siitä, että eläin ei häiritse muita matkustajia tai matkantekoa. Pidä lemmikki kytkettynä koko matkan ajan ja istuta sitä matkan ajan joko sylissä tai lattialla, ei penkeillä. Kun matkustat lemmikkisi kanssa, varaudu myös vastaamaan sen autossa mahdollisesti aiheuttamista sotkuista. Poliisikoirilla sekä opas- ja avustajakoirilla tai sellaisiksi koulutettavilla koirilla on Linkkiin aina vapaa pääsy.


Polkupyörän kuljettaminen Linkissä

Polkupyörä on mahdollista ottaa Linkin kyytiin, jos sen kuljettamiseen on tilaa auton keskiosan syvennyksessä.

Polkupyörän kuljettaminen autossa maksaa 1,50 euroa, maksun voi suorittaa vain käteisellä rahalla. Lähimaksulla tai Waltti-matkakortin arvolipulta ei voi maksaa pyörämaksua.

Polkupyörämaksua ei peritä taittopyörästä, jos se kulkee matkustajan mukana kokoon taitettuna.


Rollaattorin kanssa Linkissä

Nouse rollaattorin kanssa linja-auton kyytiin etu- tai keskiovesta. Matka maksetaan aina etuovella kuljettajalle tai matkakortin lukulaitteelle. Linja-auton keski- ja takaosassa ei ole maksulaitteita. Tarvittaessa voit pyytää kuljettajalta tai muilta matkustajilta apua Waltti-matkakortin leimaamisessa tai kertalipun ostossa. 

Paikallisliikenteessä käytössä olevat linja-autot ovat pääosin matalalattiaisia. Keskiovella on myös ramppi, jonka avaamiseen ja sulkemiseen voi pyytää apua kuljettajalta tai muilta matkustajilta. Pysäköi rollaattori linja-auton keskiosan syvennykseen ja pidä siitä kiinni koko matkan ajan, jotta se pysyy paikallaan. Rollaattorin päällä ei ole turvallista istua liikkuvassa linja-autossa. Muista pitää linja-auton tarttumatangoista tai -kahvoista kiinni, jos liikut autossa tai matkustat seisten.

Apu- ja kulkuvälineille on linja-autoissa rajallinen tila, joten kyytiin ei välttämättä mahdu aina. Jos tilaa ei ole, vaihtoehtona on jäädä odottamaan seuraavaa vuoroa. Rollaattorin kanssa matkustamiseen on hyvät puitteet myös Linkki-VIP-palveluliikenteessä.


Pyörätuolin kanssa Linkissä

Pyörätuolilla matkustaminen onnistuu käytännössä kaikissa kaupunkiliikenteen vihreissä autoissa. Sekä pyörätuolimatkustajan että hänen avustajansa matkat ovat maksuttomia.

Edut ovat voimassa Jyväskylän seudun joukkoliikenteen linjoilla 1-13 ja 14-42 (ei seutuliikennelinjoilla, esim. 13M). Sähköpyörätuolimatkustamisen mahdollistava, alas laskettava pyörätuoliramppi löytyy uusista liikenteessä olevista autoista. Matkustajan ja sähköpyörätuolin paino ei kuitenkaan saa ylittää 350 kiloa (VDL-merkkiset autot) tai 300 kiloa (Scania-merkkiset autot).

Liikennöitsijä kierrättää autoja eri linjoilla, joten vuoroa ajavien autojen varustelu voi vaihdella.

Pyörätuolin kanssa matkustamiseen on hyvät puitteet myös Linkki-VIP-palveluliikenteessä. Pyörätuolimatkustajan ja avustajan maksuttomat matkat eivät kuitenkaan koske Linkki-VIP -liikennettä.


Matkatavarat

Linkkimatkustajilta ei peritä erillisiä matkatavaramaksuja. Laukkua voi kuljettaa joko sylissä tai lattialla. Penkit on varattu vain ihmisille.

Myös muita isoja matkatavaroita on autossa mahdollista kuljettaa, mutta kuljettaja harkitsee tapauskohtaisesti, mahtuvatko ne mukaan. Lastenvaunujen kanssa tullaan sisään ja poistutaan autoon keskiovesta. Vaunujen kanssa voi matkustaa vain auton keskiosan vaunupaikoilla.

Matkustajan tehtävänä on huolehtia autoon tuomastaan tavarasta. Muistathan, että palavien nesteiden, räjähdysaineiden ja muiden vaarallisten aineiden (esim. kaasupullojen) kuljettaminen autossa on turvallisuussyistä ehdottoman kiellettyä!


Keskussairaalanmäen pysäkit ja linjat

Keski-Suomen sairaala Novalle

  • pääset linjoilla 1, 19, 27, myös osalla linjojen 10 ja 13 vuoroista 
  • lähdöt Keskusta 7 -pysäkiltä Vapaudenkadulla 
  • jää kyydistä Nova 2-pysäkillä, paitsi jos matkustat linjalla 19, joka jättää matkustajat Nova 1 -pysäkille. 
  • Paluukyyti keskustaan Nova 1 -pysäkiltä
  • Kuokkalasta suora yhteys Kyllön kautta Novalle linjalla 19.

HUOM: Kaikilla Keski-Suomen keskussairaalalle liikennöivillä linjoilla pääsee myös Novalle. Keskussairaalan ja Novan välinen kävelymatka on noin 200 m.

Keski-Suomen keskussairaalalle

  • linjoilla 2M, 3, 4, 15K, 16, 22M, 23, 41, 42 
  • myös eräät seutuliikenteen linjat ajavat keskussairaalan kautta.
  • lähdöt Keskusta 7 -pysäkiltä Vapaudenkadulla, paitsi linjojen 15K ja 16 lähdöt Keskusta 1 -pysäkiltä
  • paluu keskustaan Keskussairaala 1 ja Keskussairaala 11 -pysäkeiltä
  • Kuokkalasta suora yhteys Kyllön kautta Novalle linjalla 19

HUOM: Kaikilla Novalle liikennöivillä linjoilla pääsee myös Keski-Suomen keskussairaalan pysäkeille. Keskussairaalan ja Novan välinen kävelymatka on noin 200 m. 

Kyllön terveysasemalle

  • linjat 2, 19, 37, 39
  • lähdöt Keskusta 7 -pysäkiltä Vapaudenkadulla, paitsi linjan 37 lähdöt Keskusta 6 -pysäkiltä.  
  • jää kyydistä pois Kyllö 2 -pysäkillä, kävelymatka terveysaseman pääovelle noin 100 metriä 
  • paluu keskustaan Kyllö 1 -pysäkiltä
  • Kuokkalasta suora yhteys Kyllöön linjalla 19

HUOM: Kyllöön ja sieltä keskustaan voi matkustaa myös Keski-Suomen keskussairaalalle liikennöivillä linjoilla. Keskussairaalan ja Kyllön välinen kävelymatka on noin 350 m.

Kartta Keskussairaalanmäen pysäkeistä

Asiasanat:  
polkupyörä
pyörätuoli
matkatavara
lemmikki
rollaattori