Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Taide-Linkki tarjoaa 1.12. tanssia, musiikkia, runoa, teatteria ja kyytejä Jyväskylän seudun joukkoliikenteessä

Taide-Linkki liikennöi Jyväskylän paikallisliikenteessä Taiteen edistämispäivänä pe 1.12. kello 10–16. Katso Taide-Linkin aikataulut alta, hyppää pysäkiltä ilmaiseksi kyytiin ja antaudu uusille elämyksille!

– Taide-Linkin tarkoituksena on yhdistää taidetta arkikokemukseen uudella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Taide-Linkki haluaa saavuttaa kuljettamalla ihmisiä taiteen kanssa sekä tuomalla taiteilijoiden esityksiä eri puolille. Tähtäämme yllätyksiin, riemastuksiin ja liikutuksiin, sanoo ympäristötaiteen läänintaiteilija Hans-Peter Schütt Taiteen edistämiskeskuksesta.

Matkustaminen Taide-Linkissä on ilmaista ja kyytiin mahtuu paikallisliikenteen Linkkiin normaalisti mahtuva määrä matkustajia. Heille tarjoillaan matkan aikana taide-elämyksiä runon, musiikin, tanssin ja teatterin muodossa. Kaikenikäisille tarkoitettua ohjelmaa esitetään Linkin liikkuessa. Taide-Linkki on ulkoasultaan uniikki paikallisliikenteen Linkki-linja-auto, jonka taiteellinen ilme on kuvittaja, graafinen suunnittelija Sanni Kariniemen käsialaa. Teokset jäävät Linkkiin nähtäville myös tapahtumapäivän jälkeen.

Joulukuun ensimmäisenä perjantaina vietettävä Taiteen edistämispäivä on #taideliikuttaa -teemavuoden huipennus ja osa Suomi100 -juhlavuotta.

Taide-Linkin 1.12. reitit, lähtöajat ja esitysten aikataulut

Kukin esitys on kestoltaan noin 15 minuuttia, ellei sen yhteydessä toisin ilmoiteta. Jyväskylän keskustasta lähtevät vuorot starttaavat kaikki Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksesta.

Linja 25
Vesa Lahden runollisia maisemakuvia

  • 9.55 Keskusta (Pysäkki 3)–Kaakkolampi
  • 10.20 Kaakkolampi–Keskusta

Linja 12
Loiskiksen MaTo duon lastenlauluja

  • 11.00 Keskusta (Pysäkki 7)–Keltinmäki
  • 11.25 Keltinmäki–Keskusta
  • 11.45 Keskusta (Pysäkki 3)–Kangaslampi
  • 12.15 Kangaslampi–Keskusta

Linja 15
Gruppen Fyra: Eino ja Aino -tanssiteos
(esityksen kesto 25 min)

  • 12.40 Keskusta (Pysäkki 6)–Viherlandia
    Auto palaa esityksen jälkeen suoraan keskustaan kuljettaen sinne myös mahdolliset kyydissä olijat.

Linja 20
Tanssitehdas

  • 13.30 Keskusta (Pysäkki 6)–Kuokkala–Tikka–Keskusta
  • 14.00 Keskusta (Pysäkki 3)–Pupuhuhta
  • 14.20 Pupuhuhta–Keskusta

Linja 27
Teatterikoneen Laulukone

  • 15.25 Keskusta (Pysäkki 7)–Mustalampi
    Auto palaa esityksen jälkeen suoraan keskustaan kuljettaen sinne myös mahdolliset kyydissä olijat.

Lisätietoja:

– läänintaiteilija Vesa Plath, Taiteen edistämiskeskuksen Jyväskylän toimipiste, p. 029 533 0837, vesa.plath@taike.fi, www.taike.fi

– palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän seudun joukkoliikenne, p. 014 266 5139, kari.strom@jkl.fi, http://linkki.jyvaskyla.fi

– Taiteen edistämispäivä http://2017.taiteenedistamispaiva.taike.fi/blog/item/jyvaskyla

– Tapahtuman Facebook-sivu https://www.facebook.com/events/1122930044505229

29.11.2017Kristiina Pentikäinen

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua

Avoinna ma 10-17, ti-pe 10-16

HUOM joulun poikkeavat aukioloajat
- ke 20.12. 10-14
- pe 22.12. 10-15

Asemakatu 7, Jyväskylä

p. 014 266 0114
https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/

Copyright © 2017 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Uutiset » Taide-Linkki tarjoaa 1.12. tanssia, musiikkia, runoa, teatteria ja kyytejä Jyväskylän seudun joukkoliikenteessä