Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Luovu omasta autosta, saat puolen vuoden linkkilipun!

Omasta henkilöautosta on hyödyn ohella myös vaivaa. Autoa pitää tankata, huoltaa, korjata, pestä, vaihtaa renkaita ja maksaa autoveroa. Joissakin perheissä autoja on kaksi, ja hommaa tietty tuplasti. Voisiko omasta autosta luopua ja siirtyä joukkoliikenteen käyttäjäksi?

Vuoden linkkilippu maksaa Jyväskylän tasataksa-alueella aikuiselta 620 euroa. Oman auton kustannukset ovat helposti tuhansia euroja suuremmat. Auto aiheuttaa toisinaan myös ennakoimattomia menoja, esimerkiksi rikkoutumisesta voi syntyä yhtäkkiset, satojen tai tuhansien eurojen kustannukset. Linkkimatkustaja voi olla varma siitä, että lisäkustannuksia kulkemiseen ei ilmaannu.

Jyväskylän seudun liikennetutkimuksen mukaan esimerkiksi perheiden kakkosautoilla ajetaan keskimäärin 17 000 kilometriä vuodessa. Pari vuotta vanhan kakkosauton ylläpitokustannus on vuodessa suunnilleen 5000 euroa, jos menopeli on maksanut uutena noin 25 000 euroa. Jokainen keksii varmasti vaihtoehtoisia käyttökohteita oman auton ylläpitoon uppoaville rahoille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi perheen yhteinen lomamatka?

Anna kuljettajan ajaa!

Jyväskylän seudun joukkoliikenne lahjoittaa puolen vuoden linkkiliput 10 perheelle, jos nämä luopuvat henkilöautostaan. Ilmaispilettejä on jaossa 1- 2 kappaletta per kokeiluun osallistuva talous. Ensisijaisesti etsimme kakkosautosta luopujia, mutta myös talouden ainoasta menopelistä luopuvia voidaan ottaa mukaan.

Jyväskylän kaupunkiseudulla ilman omaa autoa pärjää hyvin. Joukkoliikennettä ajaa noin 130 kuljettajaa ja 80 linkkiä, ja linjoja on noin 40. Kyydit vievät sinne minne ihmisen pitää päästä: töihin, kouluun, kauppaan, asioimaan, harrastuksiin, kyläilemään, viihteelle…

Hae mukaan kokeiluun

Jos olet valmis luopumaan omasta autostasi ja osallistumaan kokeiluumme, lähetä 19.12. mennessä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen linkki@jyvaskyla.fi. Samasta osoitteesta voit myös kysyä lisätietoja kokeilusta. Kirjaa hakemukseen seuraavat asiat:
- nimesi, ikäsi ja osoitteesi
- muiden taloudessa asuvien nimet ja iät
- kuvaus päivittäisistä kulkureiteistänne (esim. koulu-, työ- harrastus- ja kauppamatkat)
Perustele myös lyhyesti, miksi haluatte olla kokeilussa mukana. Otamme kokeiluun valittuihin yhteyttä joulukuun 2014 loppuun mennessä.

Osallistujana sitoudut esittämään oman auton 1.11.2014 jälkeen päivätyn luovutustodistuksen sekä olemaan kokeilun kestäessä hankkimatta talouteen uutta autoa luovutetun tilalle. Lisäksi pyydämme sinua raportoimaan joukkoliikenteen käyttökokemuksistasi kolmeen–neljään otteeseen kokeilun aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa vastaamista sähköpostilla tai netissä esitettyihin, muutamiin kysymyksiin.

Resurssiviisas hanke

Luovu henkilöautosta -kokeilu on osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hankekokonaisuutta. Resurssiviisaushankkeiden tavoitteena on etsiä keinoja vähentää luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä, mutta samalla lisätä hyvinvointia alueella.

Lisätiedot: Jyväskylän seudun joukkoliikenne, apulaiskaupungininsinööri Kari Ström, p. (014) 266 5139, kari.strom[at]jkl.fi

28.11.2014Kristiina Pentikäinen

Kommentit (3 kommenttia)

Kirjoittaja
Viesti
Equalizer29.11.2014 08:512 vuotta sitten

Mieluummin ajelen omalla autolla kuin bussilla.

Vierailija16.02.2015 18:342 vuotta sitten

Mielummin kuljen työmatkan vartissa, kuin istun puoli tuntia linja-autossa väsyneenä iltapäivällä kuunnellen ala-astelaisten kiljumista. Lauantai iltana linja-autossa matkustaessani hermoa kiristi lasten sijaan pari runsaasti päihtynyttä herrasihmistä.

Vierailija16.02.2015 18:342 vuotta sitten

Mielummin kuljen työmatkan vartissa, kuin istun puoli tuntia linja-autossa väsyneenä iltapäivällä kuunnellen ala-astelaisten kiljumista. Lauantai iltana linja-autossa matkustaessani hermoa kiristi lasten sijaan pari runsaasti päihtynyttä herrasihmistä.

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua
avoinna ma 10-17, ti-pe 10-16

Asemakatu 7, Jyväskylä

p. 014 266 0114
https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/

Copyright © 2017 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Uutiset » Luovu omasta autosta, saat puolen vuoden linkkilipun!