Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Jyväskylän seudun uusi joukkoliikenne käynnistyy 1.7. Linkki-päivän juhlinnan merkeissä

Tiistaina 1.7. Jyväskylän seudun joukkoliikenne käynnistyy uusimuotoisena ja sen kunniaksi vietetään joukkoliikenteen Linkki-päivää. Koko päivän ajan kaikissa Jyväskylän seudun joukkoliikenteen linja-autoissa voi matkustaa ilmaiseksi. Ilmaismatkat koskevat Jyväskylän Liikenne Oy:n ajamia Linkki-vuoroja linjoilla 1-36 ja 41–43 Jyväskylässä, Muuramessa ja Laukaassa.

Ilmaispäivän lisäksi Jyväskylän Asemakadulla on joukkoliikenneaiheista ohjelmaa kello 11.00 alkaen. Alueelle parkkeerataan ensimmäinen upouusi, vihreä ja ilmastoitu Linkki, jonka äärellä suoritetaan tilaisuuden juhlallinen avaus puheineen ja nauhanleikkausperinteineen.

Avaussanat lausuu Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Tom Nevanpää, jonka jälkeen Meri Lumela kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajana puhuu joukkoliikenneuudistuksesta ja sen merkityksestä. Avauksen jälkeen uuteen Linkkiin voi kello 15:een saakka käydä tutustumassa ja ottamassa istumatuntumaa auton uudenkarheilla penkeillä.

Ilmapalloja, ilmaisia kertalippuja, mehujätskiä ja muuta mukavaa!

Asemakadulla jaetaan Linkki-päivänä yhteensä 1000 ilmaista kertamatkalippua kello 11.30 ja 12.30. Lippujen jakajaksi saapuu vuoden 2014 Miss Suomi, jyväskyläläinen Bea Toivonen. Ilmaislippujen lisäksi jaossa on 1000 vihreää Linkki-ilmapalloa, 1000 ilmaista mehujäätelöä ja 1000 Linkki-siirtokuvatatskaa. Peukkulan Peukkis viihdyttää lapsia uudessa Linkissä ja on mukana muissakin Linkki-touhuissa, mukanaan Peukkulan prinsessa Vivian. Ohjelmanumeroiden lomassa kuullaan akustista pop-, rock- ja iskelmämusiikkia Katja’s Solution -duon esittämänä.

Tapahtumassa on mahdollista tavata Jyväskylän seudun joukkoliikenteen päättäjiä ja järjestäjiä, jotka tunnistaa Linkki-aiheisista rintanapeista. Heitä voi jututtaa muun muassa joukkoliikenteen uudessa Linkki-palvelupisteessä, joka avaa ovensa ensimmäistä kertaa 11.00 kauppakeskus Forumissa Asemakatu 7:ssä. Palvelupisteestä voi ostaa ja ladata matkalippuja, lisäksi tarjolla on neuvontaa ja yleistä ohjausta joukkoliikenneasioissa. Palvelupisteeseen voi käydä tutustumassa Linkki-päivänä kello 17:ään saakka. Käynnin ohessa voi täyttää arvontakupongin, jolla osallistuu mukavien tavarapalkintojen arvontaan.

Linkki-palvelupiste sijoittuu uuden Jyväskylä-infon tiloihin, ja samassa osoitteessa palvelee myös Nikolainkulmasta muuttanut Jyväskylä-neuvonta. Myöhemmin syksyllä samaan osoitteeseen muuttaa Nikolainkulmasta myös Jyväskylän seudun matkailuneuvonta. Uusi palvelupiste on 2.7. alkaen avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–17.

Linkki-päivän ohjelma 1.7. kello 11-15

Tilaisuuden juontajana toimii Elina Ruuskanen. Ohjelmallinen osuus sijoittuu Vapaudenkadun ja Asemakadun risteyksen tuntumaan, paikallisliikennekeskuksen alueelle sijoitettavan uuden Linkin luokse.

11.00: Musiikkia, Katja’s Solution duo
11.05: Tervetuloa Linkki-päivään, Elina Ruuskanen
11.10: Avaussanat, joukkoliikennejaoston puheenjohtaja Tom Nevanpää
11.15: Puhe, Jyväskylän kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja. Meri Lumela
11.20: Nauhan leikkaus bussin ympäriltä, Meri Lumela ja Tom Nevanpää
11.25: Musiikkia, Katja´s Solution -duo
11.30: Jaossa 500 ilmaista Linkki-lippua, jakajana Miss Suomi 2014 Bea Toivonen
12.00: Tom Nevanpää, Bea Toivonen, Peukkis ja Jyväskylän apulaiskaupungininsinööri Kari Ström Elina Ruuskasen haastattelussa joukkoliikenneasioista
12.20: Musiikkia, Katja’s Solution duo
12.30: Jaossa 500 ilmaista Linkki-lippua, jakajana Miss Suomi 2014 Bea Toivonen
12.45: Musiikkia, Katja’s Solution -duo
13.00-14.00: Miss Suomi 2014 Bea Toivonen jakaa nimikirjoituksia Linkki-palvelupisteessä

Ilmapalloja, mehujäätelöitä ja siirtokuvatatuointeja on jaossa niin kauan kuin niitä riittää, enintään kuitenkin kello 15:een saakka.


Joukkoliikenneuudistus on valtakunnallinen

Joukkoliikenneuudistusta tehdään Jyväskylän seudulla ja koko Suomessa EU:n palvelusopimusasetuksen ja uudistetun joukkoliikennelain viitoittamana. Joukkoliikenteen järjestämisvastuun siirtämisellä liikennöitsijöiltä kunnille tavoitellaan muun muassa joukkoliikenteellä tehtyjen matkamäärien nousua. Uudistus antaa kunnille aiempaa paremmat mahdollisuudet ottaa ihmisten liikkumistarpeet huomioon aluerakenteidensa kehittämisessä.

Jyväskylän seudun joukkoliikenteen käytännön järjestämisestä vastaa 1.7. alkaen Jyväskylän kaupunki. Joukkoliikenteen lippuhinnoista, aikatauluista, reiteistä ja muista keskeisistä asioista päätetään seudullisessa joukkoliikennejaostossa, johon kuuluu Jyväskylän lisäksi Muurame ja Laukaa. Liikennöinti on kilpailutettu ja sitä hoitaa Jyväskylän seudulla 1.7.2014 alkaen Jyväskylän Liikenne Oy.


Lisätiedot: apulaiskaupungininsinööri Kari Ström, p. (014) 266 5139, kari.strom[at]jkl.fi

27.6.2014Kristiina Pentikäinen

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua
ma 10-17 ja ti-pe 10-16
(7.8.-15.9. ma-pe 10-17)

Asemakatu 7, Jyväskylä
p. 014 266 0114
https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/

Copyright © 2017 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Uutiset » Jyväskylän seudun uusi joukkoliikenne käynnistyy 1.7. Linkki-päivän juhlinnan merkeissä