Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Fiksun liikkumisen teemaliite ilmestyy Jyväskylä-lehden välissä 14.8. ja jaetaan erillisenä myös Laukaan ja Muuramen talouksiin

Fiksusti liikkeellä on kestävän liikkumisen aihepiiriä käsittelevä 4-sivuinen lehti, joka jaetaan 14.8.2019 Jyväskylä–Laukaa–Muurame -alueen talouksiin.

Jyväskyläläisille Fiksusti liikkeellä saapuu Jyväskylä-lehden välisenä liitteenä, ja laukaalaiset ja muuramelaiset saavat sen erikseen kotiin kannettuna. Fiksusti liikkeellä -jutut käsittelevät erilaisia kestävän liikkumisen muotoja kuten joukkoliikennettä, kävelyä, pyöräilyä ja fiksua autoilua.

Uudessa lehdessä kerrotaan muun muassa joukkoliikenteen Kevätralli-kampanjan kokemuksista ja suositellaan kätevän aikataulu- ja reittioppaan käyttöä Linkki-matkustamisessa. Linkki tulevaisuuteen -jutussa valotetaan, mihin paikallisliikennettä ollaan luotsaamassa seuraavien 10 vuoden aikana. Jyväskylän pyöräilypormestariksi keväällä valittu Venla Vienola kertoo haastattelussa, miksi juuri pyöräily on hänen liikkumisvalintansa. Juttua on myös ympäristöystävällisistä kaasu-Linkeistä linjalla 5 ja 5K sekä vielä niitäkin ekologisemmista Muksubusseista.

Voit tutustua uuteen Fiksusti liikkeellä -lehteen sähköisesti osoitteessa http://linkki.jyvaskyla.fi/download/102892_Jkl3_2019_fiksustiliikkeella.pdf. Painetun lehden voi noutaa maksutta Linkki-palvelupisteestä, os. Asemakatu 7, jos sitä ei ole kotiin jaettu.

Fiksusti liikkeellä -lehteä julkaisevat yhteistyössä Jyväskylän seudun joukkoliikenne ja Jyväskylän kaupunki. Kyse on kaikkiin talouksiin jaettavasta julkisesta tiedotteesta, joka jaetaan myös niihin postiluukkuihin ja -laatikoihin, joissa on Ei mainoksia -kyltti. Jakelua koskeviin kysymyksiin vastaa Jyväskylän Jakelut Oy, www.jakelupalaute.fi tai p. 045 230 3015.


Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän seudun joukkoliikenne, p. 014 266 5139, kari.strom[at]jyväskyla.fi

14.8.2019Kristiina Pentikäinen

    Tonttulakkipäivä 2019

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua

Käyntiosoite: Asemakatu 7, Jyväskylä

Aukioloajat:
ma klo 10-17, ti-pe klo 10-16

Puhelinpalvelu ma-pe 9-12
p. 014 266 0114

Yhteydenotot aukioloaikojen ulkopuolella:
Jyväskylän kaupungin palautepalvelu


Copyright © 2019 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Uutiset » Fiksun liikkumisen teemaliite ilmestyy Jyväskylä-lehden välissä 14.8. ja jaetaan erillisenä myös Laukaan ja Muuramen talouksiin