Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Pysäkkejä siirretty Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksessa

Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksen pysäkit Keskusta 6 ja Keskusta 7 on siirretty. Syynä ovat viereisen Valtiontalon/ Reimarin tontin rakennustyöt.

Pysäkkikatokset infotauluineen on siirretty pois rakennustyömaan kohdalta. Keskusta 6 -pysäkin uusi sijainti on muutaman metrin entisestä pysäkin paikasta Asemakadun suuntaan. Keskusta 7 -pysäkki on vaihtunut paikallisliikenneterminaalin toiseen päähän, lähelle Vapaudenkadun ja Asemakadun risteystä.

Tilapäisten pysäkkien paikat on merkattu pysäkkitolpilla, joihin on kiinnitetty kyseisen pysäkin nimi ja paikallisliikennepysäkin merkki. Pysäkkien aiemmille sijainneille on laitettu myös muutoksista kertovat tiedotteet.

Jyväskylän seudun joukkoliikenne pahoittelee työmaan aikaisista järjestelyistä asiakkaille aiheutuvaa haittaa. Väliaikaisille pysäkkipaikoille ei ikävä kyllä ole mahdollista sijoittaa katoksia eikä niiden kautta kulkevien linjojen aikatauluinformaatiota. Myöhemmässä vaiheessa paikallisliikennekeskuksen pysäkkeihin kohdistuu myös muita, naapuritontin rakennustöistä aiheutuvia muutoksia. Niiden järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin heti, kun muutokset ovat ajankohtaisia ja yksityiskohdat tiedossa.

2.8.2018Kristiina Pentikäinen

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua

Avoinna ma 10-17, ti-pe 10-16

Asemakatu 7, Jyväskylä
p. 014 266 0114

Yhteydenotot aukioloaikojen ulkopuolella:
Jyväskylän kaupungin palautepalvelu


Copyright © 2018 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Uutiset » Pysäkkejä siirretty Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksessa