Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Jyväskylän seudun joukkoliikenne - fiksusti liikkeellä

Linkki on iloinen asia!

Riitta Lätti, kuvaaja: Virpi KaukoTulen aina hyvälle tuulelle, kun näen Linkin kaupunkimme katukuvassa. Bussien väritys ja kuviointi on onnistunut. Ihkauudet bussit - uusia kun ovat - ovat puhtaita ja tyylikkäitä istuinten Marimekon tyylisine kuoseineen. Kiitos suunnittelijoille, Zeniitin väelle ja kaupungille valinnasta. Pitäkäämme ne myös siisteinä!

Odotan innolla bussien sulautumista syksyiseen ruskaan. Entä lumiseen talveen? Ainakin ne erottuvat hyvin liikenteessä.

Käytän paljon julkisia kulkuvälineitä; busseja viime aikoina todella usein loukattuani polveni. Ensin kuljin kahdella kyynärsauvalla, sitten yhdellä ja nyt tukisiteen avulla varoen. Niinpä minulla onkin mainio tilaisuus huomioida tavallisen matkustajan kannalta tärkeitä asioita.

Noin 20 kuljettajasta pari niiasi pyytämättä, siis laski bussin sivua alemmaksi helpottaakseen bussiin nousua ja laskua sauvojen kera. Siis miksi noin harva? Eikö ole itsestään selvää, että näin tehdään.

Kohteliaisuus - mitä se on? Kiitos, ole hyvä ja tervehtiminen, jos asiakas tervehtii. Ne ovat vähimmäisehtoja kohteliaisuudelle. Miksi se on niin vaikeaa? Eikö siitä voi tehdä tapaa - kaunista tapaa? "Siinä" sanottiin minulle, kun kuljettaja ojenti korttini. Mietin, tarkoittiko hän "kiitos" vai "ole hyvä" vai ehkä "mene siitä jo paikallesi"? Suurin osa kuljettajista toimii joko neutraalisti tai epäkohteliaasti.

Kuljettajien ajotapa lisää matkustajien viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Hurjin kyyti oli Tikkalasta keskustaan elokuun alussa. Tiellä tehtiin tuolloin tien parannustöitä ja tiellä oli nopeusrajoituksia. Kyyti oli epätasaista, töksäyttelevää, äkkijarrutuksia. Kuljettaja ei ennakoinut pysäkille pysähtymistä. Ajoi jopa pysäkin ohi, vaikka kyytiin tulija oli. Onneksi bussissa on kahvoja, joista voimme pitää kiinni. Niinpä olikin rentouttavaa istua vaihtobussissa, jonka kuljettaja ajoi tosi joustavasti.

Ajotavan pitäisi kiinnostaa työnantajaa, koska se vaikuttaa myös polttoaineen kulutukseen.

Tiedän, että kuljettajia koulutetaan toistuvasti. Työnantajaa pitäisi kiinnostaa kuljettajien käyttäytyminen, ajotapa, autojen ulkoinen ja sisäinen siisteys, koska ne sisältyvät toimivaltaisen viranomaisen/kaupungin ja liikennöitsijän väliseen sopimukseen. Sanktioita tulee, jos sopimusta ei täytetä, kuin myös porkkanaa, kun vaatimukset täyttyvät.

Seudullisen (Muurame, Laukaa, Jyväskylä) jokkoliikenteen sopimusvaihdoksen myötä suurin osa kuljettajista jatkoi Jyväskylän Liikenne Oy:n palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Näinä työttömyyden aikoina työntekijät selvisivät melkein pelkällä säikäyksellä. Siitä kannattaa olla iloinen. Toivon, että se näkyy myös matkustajille.

Jakakaamme sitä iloa ja hyväntuulisuutta toisillemme!

Riitta Lätti

Kirjoittaja on ahkera joukkoliikenteen käyttäjä sekä yksi Jyväskylän kaupungin edustajista Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikennejaostossa. (kuva: Virpi Kauko)
4.9.2014Kristiina Pentikäinen

Kommentit (10 kommenttia)

Kirjoittaja
Viesti
Aku24.09.2014 21:522 vuotta sitten

Tervehtimisestä sen verran, että ensin asiakaspalvelija (siis kuljettaja) tervehtii asiakasta (matkustajaa), joka siihen sitten vastaa.

Vierailija24.09.2014 21:542 vuotta sitten

Hyvä kirjoitus! Olen itse todennut, että Jyväskylän liikenteelle palkataan naaman perusteella - taidoilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Siellä ei työntekijä saa ikinä perille positiivista palautetta, ainoastaan negatiivisen. Suuret herrat eivät arvosta työntekijöitä lainkaan. On vaan omat lempparit jotka saavat parhaat lomat ja vuorot mutta muilla ei ole väliä. Mielestäni siellä pitäisi johtoportaassa tapahtua isoja muutoksia. Ihmetellään kun kuskit ei hymyile, eivät tietenkään jos pomo on täysi p*ska.

Vierailija24.09.2014 22:132 vuotta sitten

Joka pirttiin (linja-autoon) astuu, tervehtii isäntäväkeä (kuljettajaa) ensin ja isäntäväki (kuljettaja) tervehtii takaisin. Tässä siis oikea "marssijärjestys".M

KPP25.09.2014 00:332 vuotta sitten

Mitä ihmettä? Ainoa kortti mikä matkustajan tulee antaa kuljettajalle maksua suorittaessa on mahdollinen pankkikortti. Muut kortit matkustaja leimaa ihan itse. Ei ihme, jos vastaus on tyyliä ”siinä”, koska tässä teetettiin kuljettajalla aivan turhaa työtä.

”Kiitos” olisi tosiaan tässä tapauksessa lähinnä ironista vittuilua, joten sellaisen sanominen kuskin leimatessa asiakkaan kortin olisi enemmänkin paheksuttavaa.

ja kuten edellä sanottiin, ensin asiakas tervehtii, sitten vasta kuljettaja. Mikäli haluaa olla se, joka kuulee ensin tervehdyksen, on syytä hakeutua kuljettajakurssille.

 

Vierailija25.09.2014 04:362 vuotta sitten

Joku taitaa olla vähän katkera kun ei saanutkaan Onnibussia ajamaan Jyväskylään... Ja ihan vinkkinä, ei niitä uusia kuljettajia ole tulossa sisään "ovista ja ikkunoista" joten nykyisillä kuljettajilla ei ole mitään hätää.

Vierailija25.09.2014 06:082 vuotta sitten

Kyllä se niin on oikeesti. Jos vieras tulee taloon, se sanoo päivää ja isäntäväki senjälkeen. Ps: Kannattaa opetella käyttäytymisen perussääntö, ennenkuin tänne huutelee !

Vierailija25.09.2014 12:492 vuotta sitten

On se hyvä että onnibussi ei tullut, olisi muuten tullut paljon työttömiä kuljettajia kun onnibussin uusissa autoissa olisi ollut tehtaalla penkkiin intekroidut kuljettajat valmiina, tai parhaassa tapauksessa hakeneet maakunnista 160uutta ystävällistä kuskia. Mutta tervetuloa hymyilemään ja pokkuroimaan asiakkaita joista suurinosa katselee varpaitaan tai älypuhelintaan kyytiin tullessaan. Ja kannattaa aina ehdottomasti reklamoida kuljettajalle jos auto oli myöhässä, vaikka se auto johon nousee ei olekaan ja ehdottomasti kannattaa mainita miten kallista kyyti on ja eteläsuomessa pääsee halvemmalla..myös helsingin ilmainen lastenvaunu matkustus kannattaa kuljettajalle kertoa, jos se ei satu sitä tietämään

Vierailija01.10.2014 08:442 vuotta sitten

Ensimmäinen kappale oli positiivista, mutta sitten alkoikin kuseminen omaan pesään.

Kirjoittaja on mukana joukkoliikennepalveluja tuottavassa organisaatiossa, mutta kirjoittaa

julkisesti, että palvelu on surkeaa, ei kannata käyttää. Ilmeisesti kirjoittajalla on ottanut koville

kun Onnibus ei pystynytkään ottamaan liikennettä hoitaakseen.

Ongelmia varmasti on, mutta ne hoidetaan tilaajan ja tuottajan kesken, eikä niitä puida julkisesti.

Riitta Lätti27.10.2014 18:162 vuotta sitten

Tarkennus "siinä" -asiaan: annoin korttini kuljettajalle, koska korttini ei toiminut ja hän kokeili sitä itse, jonka jälkeen hän ojensi sen minulle ja tokaisi:" siinä". Kaikki asiat on viety joukkoliikennejaostoon/toimivaltaiselle viranomaiselle ja sitä kautta liikennöitsijälle.

Vierailija15.11.2014 13:322 vuotta sitten

Pääsittekö siis ilmaiseksi kulkemaan, kun korttinne ei toiminut ? Jos niin kipinkapin maksamaan kulkemanne matka , jottei se jää meidän muiden veronmaksajien maksettavaksi.

Järjestäjä, liikennöitsijä ja päätöksenteko

 Linkki-palvelupiste
paikallisliikenteen asiakaspalvelua
ma 10-17 ja ti-pe 10-16

(7.8.-15.9. ma-pe 10-17,
puhelinpalvelu ma 10-17, ti-pe 10-16)

Asemakatu 7, Jyväskylä
p. 014 266 0114
https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/

Copyright © 2017 Jyväskylän kaupunki. Sivun alkuun

Linkki » Linkki » Blogi » Linkki on iloinen asia!